Lammin UA:n historiaa

Yli 40 vuotta lammilaista autourheilua

Lammin Urheiluautoilijat on tehnyt autourheilutyötä jo vuodesta 1976 alkaen ja järjestänyt muun muassa 17 rallia.

Vuoden 1975 syksyllä autosuunnistusta jo harrastaneilla nuorilla ja muutenkin autourheilukärpäsen puraisemilla ihmisillä oli halu saada Lammille oma autourheiluseura – enää ei haluttu toimia AL Lammin sivusäkeistönä. Primus motorina asiassa toimi Niemen Pertti.

Lammin paloasemalle kokoontui 26.3.1976 joukko autourheilusta innostuneita ihmisiä UA-liiton silloisen toiminnanjohtajan Mikko Suopangin johdolla. Kokous valitsi seuran puheenjohtajaksi Vesa Kaloisen, vaikka hän ei ollut lammilainen. Sittemmin puheenjohtajia on ollut Hämeenlinnasta, Lahdesta ja Tuuloksesta – kuuluminen Lammin UA:han ei ole koskaan ollut kiinni kotipaikkakunnasta.

Jo hyvin pian Lammin UA:n kuljettajat alkoivat saada mainetta rallipoluilla. Mm. Heikki Westerlund ja Ari Seppälä tekivät Lammia tunnetuksi. Autourheilun grand old man Pertti ”Konsta” Kärhä yllytti lammilaiset järjestämään oman rallin.

Vuonna 1980 ajettiin ensimmäinen Lammi-ralli, joita sittemmin on ajettu erilaisina arvokilpailuina. Vuonna 2000 ralli ajettiin nimellä Lammin Ikkunat SM-ralli. 2010-luvulla Lammin UA järjesti neljä TeijoTalot-rallia.

Rallin lisäksi järjestettiin ST-ajoja ja jopa jokkiskisoja. Yksi huimimmista hetkistä lienee ollut Jahkolan pelloilla 12-tien varrella järjestetty JM-kisa: ohiajavien ”salakatsojien” estämiseksi valtatien reunaan parkkeerattiin näköesteeksi lähes kaikki Lammilta löytyneet rekat! Eipä siinä paljon päätä huimannut sen ajan kisajärjestäjillä.

Autosuunnistuskilpailut Ohrakierre ja Ohrakierteen poika houkuttelivat lajin harrastajia Lammille. Parhaimmillaan seurassa oli parisenkymmentä AS-paria. Reino Hiiri, Hannu Viitanen, Marko Lassila, Hannu Mattila sekä Seija Viitanen Seija ja Päivi Välilä loivat vakaan pohjan lajille. Nykyään LamUA:n AS-mainetta pitää yllä lähinnä vain Pekka Virtanen. Marko Lassila on seuran AS-puuhamies, joka tekee joka syksy AS-harjoituskisan. 2014 Lammin UA järjesti AS:n pohjoismaisen NEZ-osakilpailun.

Maastoajot, sittemmin rallisprintit, ajettiin Virtasen sorakuopan alueella. Nähtiinpä itse ”Teukka Salama” alias Teemu Selänne yhdessä SM-sprintissä 0-autona! Jokkista järjestettiin sekä Vesivehmaalla että Kukonkoivussa. Omaa rataa ei suunnitelmista huolimatta ryhdytty rakentamaan. Petke-racingin nuoret huimapäät Jarkko Järvinen ja Jani Liljeström taustajoukkoineen keräsivät seuralle runsaasti huomiota niin radalla kuin sen ulkopuolellakin.

Autourheilun lisäksi Lammin UA on ollut mukana monenlaisessa toiminnassa. Paikallisessa ravintolassa järjestetyt diskot olivat paitsi rahanansaitsemiskeino myös nuorison suosima tapahtuma. Taisipa toisinaan Hovissa olla liiankin täyttä. Huhu kertoo, että Lammin ensimmäisen strippariesiintyjänkin hommasivat UA:n puuhamiehet Westerlundin Heikin johdolla!

Eksyilyajot, retket, futisjoukkue, Tammavoimien juoksuryhmä – siinä pieni osa muusta toiminnasta.

Lammin UA:n jäsenet ovat aina olleet aktiivisesti mukana vaikuttamassa paikalliseen, alueelliseen ja valtakunnalliseen autourheiluun. AKK:n hallituksessa on ollut yhtä aikaa kaksikin seuran edustajaa – ei huonompi saavutus pieneltä maalaiskylältä.

Lammin Urheiluautoilijoiden viides vuosikymmen alkoi uuden puheenjohtajan myötä, kun seuran toistaiseksi pitkäaikaisin puheenjohtaja Ilkka Kivi luovutti vallan Anssi Laurellille. Haasteita seuralle riittää taistelussa talkooväestä, harrastajista ja autourheilun seuraajista. Näistä varmasti selvitään kovalla työllä, sillä tunnetaanhan Lammin UA:n jäsenet ahkerina, innokkaina ja aikaansaavina autourheilijoina.